Ilmakillan esitelmä ja kevätkokous 26.5.2026
31.5.2026
Teksti ja kuvat: Juha Ritari
Eversti evp. Risto Kosonen - Ajankohtaisia näkökulmia turvallisuustilanteesta ja logistiikan varautumisesta

Risto Kosonen on toiminut huollon ja logistiikan tehtävissä 20 vuotta sekä valmiusjohtajana Puolustushallinnon rakennuslaitoksessa ja Puolustuskiinteistöillä. Tuolla kokemuksella juuri nyt, jolloin talouden ja turvallisuusympäristö on pitkäkestoisesti häiriintynyt, esitelmän laaja ja hajanainen aihepiiri tuli erinomaisesti niputettua.

Ongelmia riittää. Taloudellinen ja poliittinen kilpailu, poliittinen epävakaus (Naton ja EU:n yhtenäisyys koetuksella), useat sodat, ilmastonmuutos, ympäristökysymykset, pakolaisaallot, pandemiat ja kansainvälinen rikollisuus muun muassa. Tekoäly ja teknologinen kehitys korvaavat ihmistä kiihtyvällä tahdilla ja verkottuneessa maailmassa olemme jatkuvasti huijaus- tai hybridihyökkäysuhan piirissä.
Näillä lyhyehköllä ajalla kehittyneisiin ilmiöihin on varautumistarvetta, onhan niillä vaikutuksia jokaiseen, haluttiin tai ei.

Ukrainan ja Persianlahden sodat - joihin sotilaallista ratkaisua ei ole näköpiirissä eikä kumpikaan ole johtajiensa käsissä - ovat merkittävästi vaikuttaneet meilläkin jokaisen kansalaisen kukkaroon muun muassa kohonneina polttoaineiden hintoina ja puolustusmäärärahojen kasvuna.
Suomi on onneksemme varautunut hyvin polttoaineen saatavuuteen tässä tilanteessa, jossa 20% öljystä puuttuu markkinoilta, sillä öljy tulee pääosin Norjasta ja varmuusvarastot ovat täynnä.
Taloudessamme olemme kuitenkin riippuvaisia merikuljetuksista, siksipä kriiseissä vaihtoehtoisena elämänluukkuna pohditaan rautatieyhteyttä Pohjois-Suomesta Norjan rannikolle Narvikiin. Kansalaisiin välittömästi vaikuttaviin häiriöihin esimerkiksi sähkönjakelussa ja logistiikassa, on toimijat velvoitettu varautumaan suunnitelmilla, etukäteisvarautumisilla ja harjoittelulla.

Sääntömääräinen kevätkokous esitelmäkokouksen jälkeen
Kokouksen aloitettiin ansioituneiden muistamisella. Killan hallitus on myöntänyt Eino Rantalalle kunniajäsenyyden, Ilmavoimien kiltaliiton myöntämät kiltaristit luovutettiin Pekka Hyyryläiselle, Jani Kortesluomalle, Petri Reunaselle ja Esko Tillille ja ansiomitalin saivat Tapani Nurminen ja Riina Parkko.

Kuvassa puheenjohtaja Lassi Viisanen, Tapani Nurminen, Pekka Hyyryläinen, Petri Reunanen. Esko Tilli ja Jani Kortesluoma
Kevätkokouksen tavoitteena ollut edellisen vuoden toiminnan ja tilien tarkastelu sujui pidemmittä puheitta. Yhteensä 345 jäsenisen yhdistyksemme toiminnan pääpaino on ollut syys- ja kevätkuukausittain pidetyissä esitelmäkokouksissa, Utin historiallisen näyttelyn ja toimintamme esittelyissä ryhmille sekä pienen talkooporukan kokoontumisina kiltatalolla.
Jäsenlehti Roottori ilmestyi suunnitellusti kaksi kertaa vuoden aikana. Yksi bussiretki tehtiin samana päivänä sekä Kyminlinnan linnoitukselle että Karhulan Ilmailukerhon 80-vuotisjuhlailmailupäivään Kymin lentokentällä. Kokous myönsi tili- ja vastuuvapauden tilivelvollisille tilinpäätöksen osoittaessa alijäämää kohtuulliset 5448 euroa.